Folkswagen-yhtyeen keikkakalenteri
"Festivaaleilla on aina kohokohtansa, jolloin kuulijat elämöivät kiihkeästi ja esiintyjät pauhaavat myrskyn
tavoin. Myrskyä seuraa tyven. Näin oli myös Air-maratonissa. Kerran kuulijat istuivat kansituolillaan
headlinereitä odottaen ja vaihtaen keskenään mielipiteitään rockryhmistä. Ei heidän äänissään ollut
erityistä innostusta unettoman yön jälkeen. Yhtäkkiä lavalle ilmestyi suomalainen ryhmä Folkswagen. Se
lauloi muutaman laulun englannin kielellä ja odottamatta kuultiin Vladimir Vysotskin laulu hyvällä
venäjällä ja sitten Tatshanka, jota esittäessään Timo Munnella oli käsissä punainen lippu. Esitys
vaikutti kuulijoihin pommin tavoin. Yleisö ryntäsi kohti lavaa ja innostuksen aallot kävivät
korkeina."
Toimittaja Vladimir Puhov Carelia-lehdessä 10/2006
Petroskoin kesäkuisen Vozduh-festivaalin raportissa
TULEVAT KEIKAT:
Folkswagen on keikkatauolla heinäkuun 2010 loppuun.
Palaamme estradeille elo-syyskuussa yhtyeen 10-vuotisjuhlien merkeissä.
Jos haluat Folskin juhlakeikalle kalaaseihisi, yhteystiedot täällä.
MENNEET KEIKAT (VIIMEISIMMÄSTÄ ENSIMMÄISEEN):
| 05.11.2009 (to)
| Joensuu, Teatteriravintola (Ukrin matinea)
| 08.08.2009 (la)
| Lapinlahti, Luova Puu
| 07.08.2009 (pe)
| Kuopio, Karhonsaari (Suomen uraanikaivosten vastaisten liikkeiden tapaaminen)
| 02.08.2009 (su)
| Joensuu, Wanha Jokela (Hitaasti ja hiljaa -konsertti)
| 19.07.2009 (su)
| Lieksa, Nurmijärvi, Kivipuron rajavartioasema (KyläKelpaa!-tapahtuma)
| 17.07.2009 (pe)
| Joensuu (yksityistapahtuma)
| 06.07.2009 (ma)
| Kaavi, ravintola Kaavinlinna (yksityistapahtuma)
| 27.06.2009 (la)
| Juuka (yksityistapahtuma)
| 06.06.2009 (la)
| Joensuu, Sinkkola (MSL:n Lehmäooppera-kiertue, klo 19.30)
| 06.06.2009 (la)
| Pyhäselkä, Ohvana, Puustisten viljelytila (MSL:n Lehmäooppera-kiertue, klo 17.00)
| 06.06.2009 (la)
| Tohmajärvi, Uskali, Vatasen kanatila (MSL:n Lehmäooppera-kiertue, klo 14.45)
| 06.06.2009 (la)
| Tuupovaara, Hoilola, Mantsisen maitotila (MSL:n Lehmäooppera-kiertue, klo 12.30)
| 06.06.2009 (la)
| Eno, Rantala, Koljosten maatalo (MSL:n Lehmäooppera-kiertue, klo 10.00)
| 05.06.2009 (pe)
| Lapinlahti, Teatterikatsomo (Ysti-festivaali, MetalYsti-konsertti)
| 05.06.2009 (pe)
| Lapinlahti, Teatterikatsomo (Ysti-festivaali, Hiski Salomaa -konsertti)
| 29.05.2009 (pe)
| Joensuu, Tuulaaki
| 23.05.2009 (la)
| Tohmajärvi, Tikkala, Kassan baari (Itärajan pojat -levyn julkaisukonsertti)
| 23.05.2009 (la)
| Joensuu, Kotilahti (syntymäpäivät)
| 21.05.2009 (to)
| Joensuu, Noljakka (tupaantuliaiset)
| 05.05.2009 (ti)
| Joensuu, Torikatu 10, Uusi kulma
| 05.05.2009 (ti)
| Kuopio, Museo (Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen kokous)
| 04.04.2009 (la)
| Joensuu, Karjalantalo (karjalaistapahtuma)
| 03.04.2009 (pe)
| Joensuu, Wanha Jokela (Atomiveisujen julkaisujatkot)
| 03.04.2009 (pe)
| Joensuu, Kansalaistalo, Torikatu 30 (Atomiveisuja-levyn julkaisukonsertti)
| 27.02.2009 (pe)
| Joensuu, Soroppi (Kansalaistalo 17 vuotta)
| 14.02.2009 (la)
| Joensuu, Wanha Jokela (Hipan jatkot)
| 16.01.2009 (pe)
| Nurmes, Hannikaisen sali
| 05.01.2009 (ma)
| Ilomantsi, Mekrijärven tutkimusasema (syntymäpäivät)
| 05.01.2009 (ma)
| Ilomantsi, Mekrijärvi, Sissola (syntymäpäivät)
| | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | |
| 20.12.2008 (la)
| Petroskoi (Ravintola XXXX)
| 29.11.2008 (la)
| Pyhäselkä, Suhmura, Maatilamatkailu Hirvonen (syntymäpäivät)
| 27.11.2008 (to)
| Joensuu, Wanha Jokela (Kupletti-iltamat, mukana Erkki Räsänen)
| 14.11.2008 (pe)
| Joensuu, Iso Myy (Nenäpäivä)
| 18.10.2008 (la)
| Joensuu, Taidemuseon sali (Sovittelun XV valtakunnallinen seminaari)
| 18.10.2008 (la)
| Joensuu, Carelia-sali (Sovittelun XV valtakunnallinen seminaari)
| 29.09.2008 (ma)
| Ylämylly, Osuuspankki (Kuplettikeikka, klo 13.30)
| 29.09.2008 (ma)
| Liperi, Osuuspankki (Kuplettikeikka, klo 12.00)
| 29.09.2008 (ma)
| Viinijärvi, Osuuspankki (Kuplettikeikka, klo 10.00)
| 05.10.2008 (su)
| Kontiolahti, Jakokosken seurojentalo (Tour de Uranium -tapahtuma)
| 21.09.2008 (su)
| Joensuu, Pakkahuone (Energiavaihtoehdot ja uraani -keskustelutapahtuma)
| 13.09.2008 (la)
| Lappeenranta, Komendantin talo (Mitkat Suomessa -näyttelyn avajaisten jatkot)
| 13.09.2008 (la)
| Lappeenranta, Etelä-Karjalan taidemuseo (Mitkat Suomessa -näyttelyn avajaiset)
| 22.08.2008 (pe)
| Elimäki (Raavuorisoitto)
| 19.08.2008 (ti)
| Joensuu, Matkustajasatama (Lähiruokaviesti)
| 16.08.2008 (la)
| Joensuu, Noljakanmäki (Koivuvaaran ketotalkoiden iltatapahtuma)
| 16.08.2008 (la)
| Kiihtelysvaara, Raatevaara (Tattikarnevaali)
| 08.08.2008 (pe)
| Kaavi, Puistorinne (Metsätapahtuma)
| 02.08.2008 (la)
| Sammatti, Lohilammen taidenavetta (Lönnrock)
| 02.08.2008 (la)
| Billnäs (Faces)
| 01.08.2008 (pe)
| Lieksa, Vaskiteltta (Lieksa Brass Week)
| 12.07.2008 (la)
| Mikkeli, Ryyttelin tila (JuuriMusiikkiFestivaali JMF 2008)
| 10.07.2008 (to)
| Joensuu, Teatteriravintola (Pop-katu)
| 03.07.2008 (to)
| Joensuu, Ilosaari (Kihaus Folk)
| 29.06.2008 (su)
| Eno, Uimaharju, Markku Pölösen sali (Enon Taidekartan avajaiset)
| 28.06.2008 (la)
| Kyläkaupan rappusilla -levyn julkaisukiertue "Rajan pinnassa" Pohjois-Karjalassa
|
| Ilomantsi, Hattuvaaran kyläkauppa (klo 11.00)
|
| Lieksa, Hatunkylä, Hatun pirtti (klo 13.00)
|
| Lieksa, Pankakosken Siwa (klo 15.00)
|
| Lieksa, Nurmijärvi, Annukan kahvila (klo 17.00)
|
| Valtimo, Sivakkajoki, Rauhalan tila (klo 19.30)
|
| Valtimo, Karhunpää, Nevalan talo (Neitivirtafolk, liput 10 e, Folkswagenin soittoaika n. 22.00)
| 27.06.2008 (pe)
| Kyläkaupan rappusilla -levyn julkaisukiertue "Rajan pinnassa" Pohjois-Karjalassa
|
| Kesälahden kirkonkylä, S-market (klo 11.00)
|
| Kitee, Puhos, Siwa (klo 13.00)
|
| Värtsilän kirkonkylä, K-Extra Tikka (klo 15.00)
|
| Tuupovaara, Öllölän kyläkauppa (klo 16.30)
|
| Ilomantsi, Möhkön Manta / Teatterilava (klo 21.00, pitkä iltakeikka)
| 26.06.2008 (to)
| Joensuu, Iso Myy
| 15.06.2008 (su)
| Joensuu, Areena (Suomenmaa-lehti 100 vuotta)
| 13.06.2008 (pe)
| Helsinki, Senaatintori (Pohjois-Karjala Helsingissä)
| 08.06.2008 (su)
| Kaavi, Vaikkojoen Rakkinekoski (Kaavin kuhinat)
| 06.06.2008 (pe)
| Joensuu, Karjalan messut, MSL:n osasto
| 24.05.2008 (la)
| Koski TL, Nuortentupa (Koskisfolk, IltaFolk-konsertti)
| 23.05.2008 (pe)
| Helsinki, Juttutupa (Etnokult-klubi)
| 26.04.2008 (la)
| Joensuu, Kiihtelysvaara, Huhtilammen erämaja (syntymäpäivät)
| 29.02.2008 (pe)
| Joensuu, Noljakka (syntymäpäivät)
| 17.02.2008 (su)
| Joensuu, Konservatorio (Hippa-festivaali)
| 07.02.2008 (to)
| Joensuu, Wanha Jokela
| 02.02.2008 (la)
| Lapinlahti, Ateljee-galleria-cafe Luova puu
| 01.02.2008 (pe)
| Iisalmi, ravintola Kuohu (25. Iisalmen talvipäivät, TuloJamit)
| 11.01.2008 (pe)
| Turku - Kapellskär, Silja Europa (Folklandia-risteily)
| 09.01.2008 (ke)
| Joensuu, Carelicum (kansainvälisten opiskelijoiden ilta)
| | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | |
| 15.12.2007 (la)
| Joensuu, Koivurasti
| 14.12.2007 (pe)
| Joensuu, Teatteriravintola (yksityistilaisuus)
| 05.12.2007 (ke)
| Joensuu, Työväentalo, Kauppakatu 32 (Epäsotilaallinen itsenäisyysjuhla)
| 01.12.2007 (la)
| Joensuu, Mäntyniemi (Pikkujoulut)
| 07.11.2007 (ke)
| Joensuu, Vatakka
| 01.11.2007 (to)
| Joensuu, Vainoniemen huvila (yksityistilaisuus)
| 26.10.2007 (pe)
| Helsinki, Eduskuntatalo, Valtuuskuntien vastaanottohuone (Yöjuna-addressin luovutus)
| 19.10.2007 (pe)
| Joensuu, Niinivaara (syntymäpäivät)
| 07.10.2007 (su)
| Tuupovaara, Ullakko (Kyläkonsertti)
| 07.10.2007 (su)
| Kiihtelysvaara, Raatevaaran kylätalo (Kyläkonsertti)
| 06.10.2007 (la)
| Joensuu, Karjalantalo
| 06.10.2007 (la)
| Kontiolahti, Pyytivaara, Pyytikota (Kyläkonsertti)
| 22.09.2007 (la)
| Joensuu, Teatteriravintola (Kirjallisuustapahtuman iltajamit)
| 16.09.2007 (su)
| Joensuu, Pakkahuone (Avajaiset)
| 08.09.2007 (la)
| Kaavi, Maarianvaaran ns-talo (Meidän kylä -tapahtuma)
| 25.08.2007 (la)
| Elimäki, Raavuorisoitto
| 11.08.2007 (la)
| Joensuu, Tuulaaki
| 11.08.2007 (la)
| Joensuu-Kontiolahti-Eno-Lieksa, Pielisjoki, M/S Vinkeri
| 04.08.2007 (la)
| Vienan Karjala, Vuokkiniemi, kyläaukio (Vienan sillan juhlat / Iljan praasniekka, iltakeikka)
| 04.08.2007 (la)
| Vienan Karjala, Vuokkiniemi, kyläaukio (Vienan sillan juhlat / Iljan praasniekka, päiväkeikka)
| 03.08.2007 (pe)
| Vienan Karjala, Vuokkiniemi, koulu (Vienan sillan juhlat / Iljan praasniekka)
| 13.07.2007 (pe)
| Kaustinen Folk Music Festival, Klubi
| 13.07.2007 (pe)
| Kaustinen Folk Music Festival, Folk-shop
| 12.07.2007 (to)
| Kaustinen Folk Music Festival, Pelimannitalo
| 10.07.2007 (ti)
| Joensuu, Teatteriravintola (Popkatu, Jaakko Teppo -ilta)
| 04.07.2007 (ke)
| Joensuu, torilava (Yöjuna-addressi-tapahtuma)
| 30.06.2007 (la)
| Juankoski, Niskakoski (Kanavajuhla)
| 29.06.2007 (pe)
| Suomussalmi, Ämmänsaari, Jätkäpuisto (Vienan sillan juhlat)
| 10.06.2007 (su)
| Joensuu, Wanha Jokela (Parissa päivässä Pielisen ympäri -kiertue, klo 02.00, yllätyskeikka)
| 09.06.2007 (la)
| Lieksa, Egyptinkorpi, Loukun seurantalo (Parissa päivässä Pielisen ympäri -kiertue, klo 22.00)
| 09.06.2007 (la)
| Lieksa, satama (Parissa päivässä Pielisen ympäri -kiertue, klo 15.00)
| 09.06.2007 (la)
| Lieksa, Vieki, K-Extra Sinisalmi (Parissa päivässä Pielisen ympäri -kiertue, klo 13.00)
| 09.06.2007 (la)
| Nurmes, Aronsalmen kioski (Parissa päivässä Pielisen ympäri -kiertue, klo 11.00)
| 08.06.2007 (pe)
| Nurmes, Oluttupa Obotta (Parissa päivässä Pielisen ympäri -kiertue, klo 21.30)
| 08.06.2007 (pe)
| Juuka, Piitterin terassi (Parissa päivässä Pielisen ympäri -kiertue, klo 19.00)
| 08.06.2007 (pe)
| Juuka, Nunnalahden kauppa (Parissa päivässä Pielisen ympäri -kiertue, klo 16.00)
| 08.06.2007 (pe)
| Lieksa, Koli, Kolin kauppa (Parissa päivässä Pielisen ympäri -kiertue, klo 14.00)
| 08.06.2007 (pe)
| Eno, Ahveninen, Ahvenisen kioski (Parissa päivässä Pielisen ympäri -kiertue, klo 12.00)
| 20.05.2007 (su)
| Joensuu, Wanha Jokela (levynjulkaisukonsertti)
| 17.05.2007 (to)
| Imatra, Woodoo (Ugrijuhla, levynjulkaisukonsertti)
| 16.05.2007 (ke)
| Joensuu, Vatupassi (yksityistilaisuus)
| 16.05.2007 (ke)
| Joensuu, Vatakka (Vladimir Vysotski -ilta)
| 12.05.2007 (la)
| Joensuu, Noljakka (kesäkauden avaus)
| 08.05.2007 (ti)
| Liperi, Vaivion kurssikeskus (yksityistilaisuus)
| 30.03.2007 (pe)
| Valtimo, ravintola Seiska (Neitivirtafolk-klubi)
| 04.03.2007 (su)
| Joensuu, Kansalaistalo (Soroppi 15 vuotta -juhla)
| 23.02.2007 (pe)
| Joensuu, Wanha Jokela (Hippa-kansanmusiikkitapahtuma)
| 28.01.2007 (su)
| Aunuksenkaupunki, Dom Kultura (Olli Nannulan muistokonsertti)
| 27.01.2007 (la)
| Petroskoi, ravintola Grey Horse Saloon
| 27.01.2007 (la)
| Petroskoi, Media Center Vyhod
| 20.01.2007 (la)
| Joensuu, Wanha Jokela (Atomi-iltamat)
| 20.01.2007 (la)
| Joensuu, konservatorion sali (Atomi-iltamat)
| | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | |
| 16.12.2006 (la)
| Joensuu, Kerubin Kuppila (Juice Leskisen muistokonsertti)
| 06.12.2006 (ke)
| Joensuu, Linnunlahti (syntymäpäivät)
| 03.12.2006 (su)
| Joensuu, Normaalikoulun auditorio (Kansalaistalon 10-vuotisjuhla)
| 22.11.2006 (ke)
| Joensuu, Wanha Jokela (vieraana Erkki Räsäsen levynjulkaisukonsertissa)
| 31.10.2006 (ti)
| Eno, kunnanvirasto
| 14.10.2006 (la)
| Joensuu, Vainoniemen huvila (syntymäpäivät)
| 31.08.2006 (to)
| Joensuu, torilava (Joen yö)
| 29.07.2006 (la)
| Billnäs
(Faces, Ravintola-lava)
| 27.07.2006 (to)
| Joensuu, Wanha Jokela (Maanakan juhlakonsertin yllätysvieraana)
| 22.07.2006 (la)
| Outokumpu, Vanha kaivos (Outokumpu-päivä)
| 14.07.2006 (pe)
| Valtimo, Laitalan lomat (Neitivirtafolk)
| 14.07.2006 (pe)
| Joensuu, torilava (Popkatu)
| 11.07.2006 (ti)
| Joensuu, Kuunari Elina (Popkatu, kupletti-ilta)
| 10.07.2006 (ma)
| Kaustinen (Kaustinen Folk Music Festival, Cafe Mondo)
| 06.07.2006 (to)
| Rääkkylä, Kihaus (päälava)
| 30.06.2006 (pe)
| Joensuu, Wanha Jokela (Päivässä Pyhäselän ympäri -kiertue, klo 21.30)
| 30.06.2006 (pe)
| Liperi, satamamakasiini (Päivässä Pyhäselän ympäri -kiertue, klo 16.45)
| 30.06.2006 (pe)
| Liperi, Roukalahden kyläkauppa (Päivässä Pyhäselän ympäri -kiertue, klo 15.30)
| 30.06.2006 (pe)
| Rääkkylä - Liperi, Arvinsalmen lossi (Päivässä Pyhäselän ympäri -kiertue, klo 14.30)
| 30.06.2006 (pe)
| Rääkkylä, Paksuniemen kesäkahvila (Päivässä Pyhäselän ympäri -kiertue, klo 13.30)
| 30.06.2006 (pe)
| Rääkkylä, Kompakan kyläkauppa (Päivässä Pyhäselän ympäri -kiertue, klo 12.15)
| 30.06.2006 (pe)
| Pyhäselkä, Suhmuran koulu (Päivässä Pyhäselän ympäri -kiertue, klo 11.00)
| 18.06.2006 (su)
| Petroskoi, lentokenttä (Vozduh-festivaali)
| 20.05.2006 (su)
| Joensuu, Konservatorion sali (SVS:n Venäjä-konsertti)
| 07.05.2006 (su)
| Joensuu, Wanha Jokela ("Hitaasti ja hiljaa" -konsertti)
| 06.05.2006 (la)
| Joensuu, Wanha Jokela (syntymäpäivän musiikkitervehdys)
| 15.04.2006 (la)
| Petroskoi, Grey Horse Saloon (Folkmarafon-jatkot)
| 14.04.2006 (pe)
| Petroskoi, SKK-halli (Folkmarafon)
| 06.04.2006 (to)
| Joensuu, Pursiseuran huvila (kv-opiskelijailta)
| 31.03.2006 (pe)
| Oulu, Never Grow Old
| 30.03.2006 (to)
| Rovaniemi, Valdemari
| 25.03.2006 (la)
| Joensuu, Wanha Jokela (Samuelin Poloneesi)
| 28.02.2006 (ti)
| Joensuu, Palaveri (Kalevalan päivän tapahtuma)
| 24.02.2006 (pe)
| Joensuu, Karsikko (Semjon Semjonovitsh 35 vuotta)
| 07.01.2006 (su)
| Turku-Kapellskär, Silja Europa, Joe's Place (Folklandia-risteily)
| | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | |
| 17.12.2005 (la)
| Joensuu, Karjalantalo (väitöskaronkka)
| 09.12.2005 (pe)
| Kitee, Koivikko (pikkujoulut)
| 28.11.2005 (ma)
| Outokumpu, Malmikumpu (Huumorin ja musiikin maanantai)
| 26.11.2005 (la)
| Helsinki, Kulttuuriareena Gloria (EastUnit 1)
| 23.11.2005 (ke)
| Joensuu, Varaslampi (Timofej 40 vuotta)
| 16.11.2005 (ke)
| Joensuu, Taidekeskus Ahjo (Silta-taidenäyttelyn avajaiset)
| 27.08.2005 (la)
| Viro, Hanila (Hanila Open Air)
| 26.08.2005 (pe)
| Viro, Tartto, Tampere-maja
| 12.08.2005 (pe)
| Imatra, Life (entinen Valtionhotelli) (Ugrijuhlat)
| 10.08.2005 (ke)
| Joensuu-Pyhäselkä, Koli III -laiva (Sointu-risteily)
| 06.08.2005 (la)
| Urjala, Tanssilava (Pentinkulman päivät)
| 29.07.2005 (pe)
| Lieksa, Kylänlahden NS-talo (Simpauttaja 30 vuotta -tapahtuma)
| 23.07.2005 (la)
| Joensuu, Tuulaaki
| 15.07.2005 (pe)
| Joensuu, Laulurinne (Ilosaarirock) (kuvia)
| 14.07.2005 (to)
| Joensuu, Teatteriravintola (Pop-katu)
| 13.07.2005 (ke)
| Kaustinen, Pelimannitalo (Kaustinen)
| 12.05.2005 (to)
| Joensuu, torilava (EU-Equal-hanke-tapahtuma)
| 15.04.2005 (pe)
| Joensuu, Karjalantalo (Journalistiliiton seminaari)
| 28.02.2005 (ma)
| Joensuu, Palaveri (Kalevalan päivän tapahtuma)
| 29.01.2005 (la)
| Outokumpu, Teatteritalo
| 28.01.2005 (pe)
| Parikkala, Ravintola
Kaakonranta (Parikkalan alakulttuuriyhdistyksen vieraana)
| 27.01.2005 (to)
| Helsinki, Umo Jazz
House
| 26.01.2005 (ke)
| Tampere, Telakka (Rahvaanmusiikin kerhon vieraana)
| 22.01.2005 (la)
| Kuopio, K-klubi
| 22.01.2005 (la)
| Kaavi, Vanha lääkärintalo
| 21.01.2005 (pe)
| Juuka, Työväentalo
| 19.01.2005 (ke)
| Joensuu, Wanha Jokela (Karjalan balsamia -levyn julkaisukonsertti)
| | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | |
| 02.12.2004 (to)
| Joensuu, Kansalaistalo (Kansalaistalon juhlat)
| 20.11.2004 (la)
| Joensuu, Karsikko (tupaantuliaiset)
| 17.11.2004 (ke)
| Eno, Uimaharju, Kansantalo
| 03.11.2004 (ke)
| Joensuu, Siilaisten terveyskeskus
| 29.10.2004 (pe)
| Kerava (yksityistilaisuus)
| 28.10.2004 (to)
| Kerava (yksityistilaisuus)
| 08.10.2004 (pe)
| Helsinki, Vanha ylioppilastalo (Suomi-Venäjä-seuran juhlakonsertti)
| 29.09.2004 (ke)
| Joensuu, Wanha Jokela (Reuna-lehden juhlailta)
| 17.09.2004 (pe)
| Petroskoi (Carelian Faces) Karjalan Sanomien juttu, Desibeli.netin juttu
| 09.09.2004 (to)
| Joensuu, Carelicum (yksityistilaisuus)
| 27.08.2004 (pe)
| Kuopio, Työnkulma (Kuopio-folk)
| 21.08.2004 (la)
| Elimäki (RaavuoriSoitto)
| 14.08.2004 (la)
| Imatra, Kulttuurikeskus (Ugrijuhlat)
| 14.08.2004 (la)
| Imatra,
Vuoksen lautturi (Ugrijuhlat)
| 14.08.2004 (la)
| Imatra, Kävelykadun lava (Ugrijuhlat)
| 07.08.2004 (la)
| Nurmes, Bomba (sukukokous)
| 01.08.2004 (su)
| Ilomantsi, Möhkö, Möhkön Manta (Maakuntakiertue)
| 01.08.2004 (su)
| Lieksa, Pankakoski, Toivo Jaskasen ateljee (Maakuntakiertue)
| 29.07.2004 (to)
| Pyhäselkä, Niittylahden opisto (Karelia-soudun veteraanitapahtuma)
| 23.07.2004 (pe)
| Joensuu, Tuulaaki
| 15.07.2004 (to)
| Joensuu, Teatteriravintola (Popkatu)
| 14.07.2004 (ke)
| Kaustinen, Pelimannitalo (Kaustinen Folk Music Festival)
| 13.07.2004 (ti)
| Kaustinen, Cafe Mondo -teltta (Kaustinen
Folk Music Festival)
| 10.07.2004 (la)
| Rääkkylä (Kihaus)
| 07.07.2004 (ke)
| Juuka, Ellin kokko (Maakuntakiertue)
| 23.05.2004 (su)
| Kaavi (yksityistilaisuus)
| 23.05.2004 (su)
| Lapinlahti, Kallenteatteri
| 21.05.2004 (pe)
| Liperi, Karhupirtti (Maakuntakiertue)
| 20.05.2004 (to)
| Tuupovaara, Saarivaaran nuorisoseurantalo (Maakuntakiertue)
| 16.05.2004 (su)
| Kontiolahti, Pyytivaara, Turusen tupa (Maakuntakiertue)
| 28.04.2004 (ke)
| Joensuu, Laulutalo
| 24.04.2004 (la)
| Helsinki, Sibelius-Akatemian Feeniks-klubi, Taigajuhla
| 23.04.2004 (pe)
| Hyvinkää, Ridasjärven NS-talo (syntymäpäivät)
| 22.04.2004 (to)
| Viro, Tartto, Tampere-maja, taidenäyttelyn avajaiset
| 21.04.2004 (ke)
| Viro, Tartto, Tampere-maja
| 10.04.2004 (la)
| Joensuu, Kerubin Kuppila
| 31.03.2004 (ke)
| Joensuu (yksityistilaisuus)
| 12.03.2004 (pe)
| Joensuu, Ylioppilastalo, Monttu (Vladimir Vysotski -ilta)
| 11.03.2004 (to)
| Joensuu, yliopisto, Aurora (Venäjä-päivien illanvietto)
| 28.02.2004 (la)
| Joensuu, Palaveri (Kalevalan päivän tapahtuma)
| 14.02.2004 (la)
| Liperi, Karhupirtti (ystävänpäivän juhlat)
| 14.02.2004 (la)
| Joensuu, Kimmel, Sirkkala-sali (yksityistilaisuus)
| 14.02.2004 (la)
| Joensuu, Työväenyhdistyksen juhlasali (Luonnonsuojelupiirin 50-vuotisjuhla)
| 12.02.2004 (to)
| Joensuu, Penttilä-sali (Penttilä-ilta)
| 06.02.2004 (pe)
| Liperi, Olli Tiaisen maja (yksityistilaisuus)
| 30.01.2004 (pe)
| Mikkeli, Keskusbaari
| 09.01.2004 (pe)
| Turku-Kapellskär, Silja Europa, "Pelimannin penkki" (Folklandia)
| 05.01.2004 (ma)
| Joensuu, Kansalaistalo (Soropin syntymäpäivät)
| | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | |
| 20.12.2003 (la)
| Joensuu, Carelicum
| 17.12.2003 (ke)
| Joensuu, Wanha Jokela (Matkaselän asemalla -levyn julkaisu)
| 17.12.2003 (ke)
| Joensuu, Kirjava Satama
| 15.12.2003 (ma)
| Joensuu, Wanha Jokela (Matkaselän asemalla -levyn lehdistötilaisuus)
| 11.12.2003 (to)
| Joensuu, Virastotalon auditorio (Kulttuurijuna-karonkka)
| 26.11.2003 (ke)
| Joensuu, Skarppi (venäjänlukijoiden pikkujoulut)
| 06.11.2003 (to)
| Joensuu, yliopisto, Aurora (SVS:n tilaisuus)
| 03.11.2003 (ma)
| Joensuu, kaupungintalo (yksityistilaisuus)
| 24.10.2003 (pe)
| Joensuu, Noljakka (kissanristiäiset)
| 06.09.2003 (la)
| Joensuu, Karjalantalo (Horoshoo! - Venäläisen kulttuurin päivä)
| 23.08.2003 (la)
| Joensuu, Varaslampi (Pentti Saarikosken kuoleman 20-vuotispäivä)
| 30.06.2003 (ma)
| Petroskoi-Joensuu (Kulttuurijuna-bussikonsertti)
| 27.06.2003 (pe)
| Suojärvi, Leninin aukio (Kulttuurijuna-konsertti)
| 27.06.2003 (pe)
| Sortavala, keskustori (Kulttuurijuna-konsertti)
| 26.06.2003 (to)
| Pyhäselkä, Hammaslahti (Aseman kuppila)
| 08.03.2003 (la)
| Joensuu, NNKY:n toimisto (naisten päivän juhla)
| | | | | | | | | | | | | | | |
| 21.12.2002 (la)
| Joensuu, Aavarannantie (kotibileet)
| 22.11.2002 (pe)
| Pyhäselkä, Hopealahti (maahanmuuttajaillanvietto)
| 22.11.2002 (pe)
| Joensuu, Yliopisto, Aurora (Itä-Innovan juhla)
| 17.08.2002 (la)
| Kontiolahti, Perinnepiha (Sami Parkkisen häät)
| 01.08.2002 (to)
| Kuopio, Karhonsaari, Villa Rubra (Luonto-Liiton kesäpäivät)
| 24.07.2002 (ke)
| Joensuu, Noljakka (puutarhakekkerit)
| 07.07.2002 (su)
| Rääkkylä, Kihaus, Klubiteltta
| 24.05.2002 (pe)
| Kuopio, Vuorikatu (Suomi-Venäjä-Seuran toimiston avajaiset)
| 21.04.2002 (su)
| Petroskoi-Joensuu (epävirallinen bussikonsertti)
| 20.04.2002 (la)
| Petroskoi, Respublikanskij tsentr natsionalnyh kultur (Folk marafon)
| 19.04.2002 (pe)
| Petroskoi, Respublikanskij tsentr natsionalnyh kultur (Folk marafon)
| 27.03.2002 (ke)
| Sortavala, Dom kultura
| 12.02.2002 (ti)
| Kuopio, Snellmania (Maailman messut)
| 01.02.2002 (pe)
| Mikkeli, Mikonkatu 1 (Aamun aattoilta! -tapahtuma)
| 26.01.2002 (la)
| Aunuksenkaupunki, K/T Oktjabr (Litsom k domu -festivaali)
| | | | | | | | | | | | | | |
| 29.11.2001 (to)
| Joensuu, Kerubi (Pok - venäläistä musiikkia -klubi)
| 04.11.2001 (su)
| Petroskoi-Joensuu (epävirallinen bussikonsertti)
| 03.11.2001 (la)
| Petroskoi, Bar Kafe Kivatsh
| 01.11.2001 (to)
| Joensuu-Petroskoi (epävirallinen bussikonsertti)
| 11.10.2001 (to)
| Joensuu, yliopiston Agora-talon auditorio H2 (Venäjän kielen ja kulttuurin viikon yleisötilaisuus)
| 04.10.2001 (to)
| Joensuu, Wanha Jokela
| 01.09.2001 (la)
| Hyvinkää, Rinteentalo (Suomi-Venäjä-seuran kalaasi)
| 22.08.2001 (ke)
| Joensuu, Noljakka (Semjon Semjonovitshin tupaantuliaiset)
| 23.02.2001 (pe)
| Joensuu, Sepänkatu (Semjon Semjonovitsh 30 vuotta)
| 21.02.2001 (ke)
| Joensuu, Cafe Lyyra
| 17.01.2001 (ke)
| Joensuu, Kerubi (Samuel Teuvovitshin Davai Petroskoi -rompun julkistamiskalaasi)
| | | | | | | | | | |
| 20.10.2000 (pe)
| Joensuu, Penttilä (Suomi-Venäjä-seuran illanvietto)
| 15.08.2000 (ti)
| Joensuu, Varaslampi (Viktor Tsoin 10-vuotis-muistopäivän kotikonsertti)
| |
KEIKKAYHTEYSTIEDOT
Jos haluat Folkswagenin kalaaseihisi soittamaan, ota yhteyttä:
Timo Munne (email: timo.munne at pilfink.com)
puh. 0400 952 924
Folkswagenin lavakartta (Word-tiedosto)
Takaisin pääsivulle
|