Parissa päivässä Pielisen ympäri 2007

Tälle sivulle on koottu valokuvia Folkswagenin ja Maaseudun Sivistysliiton Parissa päivässä Pielisen ympäri -kiertueelta 8.-9. kesäkuuta 2007. Kuvat otti Markku Ryynänen, ellei foton yhteydessä ole toisin mainittu. Kuvat aukeavat klikkaamalla isompina uuteen ikkunaan.

Vuoden 2007 Pielis-kiertueen tunnelmiin pääsee hyvin myös Markku Ryynäsen ja Janne Idströmin Pojanpoika poistuu -musiikkivideon avulla. Video on kuvattu tällä kiertueella ja löytyy Folkswagenin Kyläkaupan rappusilla -cd:ltä.


Kiertuejulisteet suunnitteli MSL:n Timo Reko. Pohjoiseen pitkin Pielisen itäistä rantaa, perjantaina viisi keikkaa Enosta Nurmekseen, lauantaina vielä yksi veto Nurmeksessa ja kolme Lieksassa ennen Joensuuhun palaamista.


Perjantaiaamuna valmiina lähtöön Joensuun perinteisessä tilausajobussien lähtöpaikassa Siltakatu 1:ssä. Oikealta Jari Lappalainen, Suonna Kononen, kiertueella mukana hengaillut Philippe Fayt ja roudari Henri "Timon veli" Munne.


Bussia edelleen vartomassa MSL:n Timo Reko (vas.), Henri Munne ja ravintola Wanhan Jokelan Anita Latola, joka on tukenut Folkswagenin toimintaa mesenaatinomaisesti vuosien varrella ja niin tätäkin kiertuetta.


Ensimmäinen keikka Enon Ahvenisen kioskilla aluillaan. Joonas Ojajärvi virittää mandoliinia. Päivästä on tulossa lämmin, kuten Folkswagenin kyläkiertueilla aina.


Keikkakone on jyrähtänyt käyntiin.


Folkswagenin kyläkiertueilla mitä tahansa voi ja saakin tapahtua. Yleisöstä bongattu kitarataituri Raine Turunen on napattu lennosta Jaakko Teppo -vieraaksi.


Kolin kaupalla valmistaudutaan keikkaan numero kaksi. Semjon Semjonovitsh tankkaa piimällä ja piirakalla ja Josif Petrovitsh tekee sointulunttaa.


PKO:n harjan alla on turvallista soittaa.


Käsiä Koli!


Levykauppa aukeaa keikan jälkeen. Ostavasta yleisöstä bongattavissa karjalaisen laulun taitaja Hannu Brelo (jonka levyillä muuten kitaroi edellisellä keikalla nähty Raine Turunen. Pienessä maakunnassa kaikki liittyy kaikkeen ja kaikki tuntee kaikki.)


Taas on ehditty seuraavalle puodille. Josif jammailee Juuan Nunnalahden kaupan parkkipaikalla.


Keikka numero kolme soitettiin Nunnalahden kaupan sisällä. Timofei Karlovitshin kädet pyörivät jo vauhdikkaasti.


Kaupan yleisöä.


Päivän keikka numero kolme soitetaan Piitterin leirintäalueen terassilla. Lähistöllä asuva maakuntakirjailija Turunen (jonka kotona Folski kävi kesällä 2004 äänittämässä Joensuun Elli -biisin Karjalan balsamia -albumille) on saapunut Timofein kutsusta paikalle. "Ellin" lappua taidetaan nytkin käydä läpi, jos keikan aikana vaikka...


Käyhän se kesäpäivän vietto näinkin, sidukan ja Folskin voimalla.


Saatiinhan se turjaellii' Kirunen vieraaksi Joensuun Elliin. (Kuva Henri Munne)


Levykauppa auki Piitterissä. Hyvä keikka alla, hinnat kohillaan ja myyntityötä suorittamassa yhtyeen oma jäsenistö jonka karismasta ja henkilökohtaisista kokkapuheista kuulijakunta saa nauttia. Näillä keinoin sitä ollaan, jos nyt ei vielä kulta-, niin lastulevykannassa ainakin.


Nurmes kutsuu. Kesäkiertueroudari Heto on mies paikallaan, mutta myöntänee itsekin, että tässä kuvassa hän ei ole kauneimmillaan. Orkesterin keskuudessa vallitseva toverillinen henki välittynee kaikesta huolimatta.


Päivän viimeinen veto on Nurmeksessa, rock-henkisessä ravintola Obotassa. Iskelmällisen päivän jälkeen päätetään soittaa sähkökitaroilla ja -bassoilla hieman rokkaavampi setti.


Josifin Fenkku saa kyytiä Obotassa.


Semjon on jo vaihtanut normaalin keikkapaitansa päälle.


Yösaunasta ja yöpymisestä Nurmeksessa ei ole jäänyt filmille talteen mitään. Lauantaiaamua aloitellaan Nurmeksen Aronsalmen kioskilla. Semjon vaihtaa kitarankielisetin uusiksi, sen verran kova tulee olemaan tämänkin päivän rasitus. Taustalla Timo Reko ja kiertueella mukana oleva verkkomestari Mihail Hristovitsh.


Timofei vääntää Aronsalmen settilistan kuntoon.


Lauantain keikka numero yksi on käynnissä. Niin kuin hihattomista ja T-paidoista voi päätellä, lämmintä on aamusta alkaen, vaikka taivas pilvipoutainen onkin.


Juri Matvejevitshin harvinainen soololauluspotti, cover Heikki Salon Vaalimaan tullissa -kupletista.


Anita ja Timo panevat tanssiksi.


Päivän keikka numero kaksi Lieksan Viekin kyläkaupan edessä. (Variantti tästä kuvasta löytyy Kyläkaupan rappusilla -levyn kansivihkon keskiaukeamalta.)


Keikka numero kolme Lieksan sataman kahvilassa. Yhtye rellottaa tässä kuvassa erityisen Jaakko Teppo -henkistä karismaa. (Kuva Henri Munne)


Timofeita naurattaa Semjonin soolo-osuus. Mikä lie biisi kyseessä, d-mollissa ainakin mennään.


Raha mulle, levy sulle.


Palaveri satamakeikan jälkeen. Väsymys alkaa jo painaa, ja osa kiertueella hengailevista kavereista päättää suunnata Joensuuhun.


Tältä se meistä näytti. Kiertueen päättävälle Egyptinkorven keikalle ajellaan metsäautoteitä pitkin.


Josif ottaa bussissa jo rennosti.


Semjon tekee settilistaa. Keikkapaikka Egyptinkorvessa on Loukun seurantalo, jossa on hieno nouseva auditorio. Täällä soitetaan puolen tunnin aiempia kiertuevetoja pidempi yhden setin keikka, johon mahdutetaan laulelmien ja iskelmien lisäksi loppuun ripaus rokkiakin.


Puisessa seurantalossa akustiikka on huippuluokkaa. Egyptinkorvessa pidetään kyläpäällikköpäiviä, joiden iltaohjelmaan tilaisuus liittyy, ja yleisö on varsin vastaanottavaista. Kun soittajillakin on henki päällä, on lopputuloksena keikka, joka usean yhtyeen jäsenen mielestä on parhaita Folkswagenin koskaan soittamia.


Timofei tarjoaa yllätys-shampanskojet. Kiertue on ohi, skool!


Kotiin Joensuuhun palatessa tunnelma bussissa nousee. Eiköhän pysähdytä Uimaharjussa yksille, tai kaksille, ja entäs jos kuitenkin ehdittäisiin Joensuussa Jokelaan ja vedettäisiin siellä muutama ralli... (Kuva Henri Munne)


Ehdittiinhän sinne Jokelaan. Yleisö on iloisesti yllättynyt, tai sitten yhtyeestä vaan tuntuu siltä. (Kuva Henri Munne)


Martti Huuhaa Innasen Tuupovaara jazz herkistää.


Timofei rummuttaa.


Timofei on luopunut takistaan ja noussut pöydälle. Tästä olisi hyvä älytä lähteä kotiin nukkumaan! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, ja ensi kesänä uudestaan!

Takaisin pääsivulle